Saanen esitellä VisitFinlandin Finngenerator-sovelluksella generoidun Suomi-nimeni. Muistan muutaman viikon ajanjakson, jolloin Facebookin uutisvirta suorastaan vilisi kavereiden Finngenerator-tuloksia. Vaikken itse oletettavasti ollut kampanjan ensisijaista kohderyhmää, niin pitihän sitä silloin itsekin kokeilla!
Inari Marjala.
Inari =
A wilderness lake in Lapland
Marjala =
Home of berries
Yksinkertaisen kekseliästä. Sovellus on yksinkertainen, käyttäjältä ei "oman sisäisen suomalaisensa" löytämiseksi vaadita muuta kuin oman etu- ja sukunimen täyttämistä, jonka perusteella nimikone tarjoaa tuloksena uuden Suomi-nimen. Nimi johtaa suomalaiseen luontoon ja siinä hyödynnetään suomenkielen ja kulttuurin eksotiikkaa. Tulos on helposti kavereille jaettavissa.
En ollut hetkeen aikaan edes käynyt VisitFinlandin sivuilla, mutta Finngenerator-testin kautta päädyin sinnekin. Enkä varmasti ollut ainoa jolle sovelluksen kautta niin kävi - lisää siis kävijävirtaa sivustolle!
On minulla omien mielipiteiden ohella myös ihan muitakin todisteita Finngenerator-sovelluksen tehokkuudesta. Markkinoinnin tuloksellisuutta mittaavassa Effie Awards Finlandissa Finngenerator saavutti syksyllä 2014 hopeaa. Palkinto luovutettiin saatesanoilla "Kun operoidaan globaalissa markkinassa ja kovassa kilpailutilanteessa, 1,3 miljoonaan käyttäjään tarvitaan poikkeuksellisen hyvä ja oivaltava idea sekä kekseliään yksinkertainen toteutus, joka puhuttelee kulttuurista riippumatta.”
Kohderyhmä(t)
Kaikessa yksinkertaisuudessaan Finngenerator antoi minulle sellaisen vaikutelman, että sillä tavoitellaan kohderyhmiä hiukan kauempaa, Aasiasta. VisitFinlandin sivuilta löysinkin tiedon, että se lanseerattiin ensimmäisenä sosiaalisessa mediassa Japanissa, ilman ostettua mainontaa.
Tavoite
Finland is a country where nature and old mythology are present everywhere – even in people’s names.
Finngeneratorin etusivulta löytyvä johtolause ja vuodenajan mukaan vaihtuva luontokuvamaailma kiteyttänevät imagollisia tavoitteita; luoda ja vahvistaa mielikuvia puhtaasta, luonnonläheisestä ja mystisestä maasta, jossa puhutaan erikoista kieltä.
VisitFinlandin mukaan kampanjan tavoitteena oli lisätä kävijävirtaa VisitFinland -sivustolle. Keväällä 2014 lanseeratun Finngeneratorin kautta nimenvaihtajia kertyikin saman vuoden lokakuun loppuun mennessä jo 2,5 miljoonaa ja sivulatauksia visitfinland.comissa yli 9,2 miljoonaa.
Kuvaus
Mitä, missä ja milloin? Finngenerator on sosiaalisen median sovellus, joka lanseerattiin ensimmäisenä Japanissa keväällä 2014. Nyt tämä viraalihitti löytyy jo englanniksi, kiinaksi, japaniksi, venäjäksi italiaksi, ranskaksi ja espanjaksi.
Mittaaminen
VisitFinland mittasi kampanjan tavoitteiden toteutumista sivuston kävijämäärillä ja sivulatauksien määrillä. Seurannassa oli myös sivustolla viipymä.
Kampanjan jatko ja kehitysideat
Erilaiset kieliversiot sovelluksesta olisi suhteellisen helppo toteuttaa. Nimikonetta käyttäneille voitaisiin myös tarjota oman Suomi-nimen pohjalta lisää informaatiota ja suomenkielellä leikittelyä.
Mikä oli kampanjassa hyvää?
Yksinkertainen, kekseliäs ja käyttäjät huomioiva (tableteille/ älypuhelimille soveltuva) toteutus mahdollisti viraalihitin syntymisen. Some-painikkeet kannustavat jakamaan tulokset ja linkin sovellukseen myös kavereille. En löytänyt tietoja kampanjan kustannuksista, mutta ainakin lanseeraus Japanissa tapahtui ilman ostettua mainontaa.
Satu, minunkin mielestäni Finngenerator-sovellus on aivan huikaiseva keksintö! Ja lisäksi sen voima on juuri suomen kielessä, jota aivan liian vähän käytetään hyväksi matkailullisena vetovoimana. Suomi kielenä on todella eksoottinen voimavara!
VastaaPoistaTämä oli hyvä kampanja! Muistan itsekin, kun tämä pyöri FB:ssä :D En tiedä, löysitkö tällaiselle sivulle: http://www.visitfinland.com/case/kisasivu-finngenerator/ ? Siellä ainakin joitakin sosiaalisen median lukuja.
VastaaPoistaKiitos kommenteista molemmille, ja Hanna enpä ole kyseisellä sivulla huomannut käydä, kiitos vinkistä!
VastaaPoistaTuo oli kyllä kertakaikkiaan tehokas kamppis. Tekstiäsi on mukava lukea, Inari!
VastaaPoistaTaisin itsekin kokeilla tuota generaattoria Facebookissa silloin, kun se siellä pyöri. Hauska kuulla sen taustoista hieman tarkemmin kirjoituksesti kautta!
VastaaPoistaMitä ihmettä, heikoin tehtävä viimeisenä vaikkei tämäkään tosin heikko. Erityisesti heikoksi jäi lisävinkkien antaminen.
VastaaPoista